Syksyisin pyrimme viettämään pari viikkoa Lapin mökillä ulkoillen, ruskaa ihaillen ja tietysti myös ruokaa laittaen. Nautin taas erilaisista kattausmahdollisuuksista, sillä Lapissa on käytössä toisenlaiset astiat kuin kotona tai kesämökilläkään. Ei tarvitse olla juhlapäivä, että voi syödä "pitkän kaavan" mukaan vähän juhlavammin.
Lappiin on aina ihana mennä, mutta matka sinne vaan on niin pitkä!
Juolukan herkät, punaisenruskeat oksat poimin pieneksi koristeeksi pöytään. Ne osoittautuivat yllättävän kauniiksi ja kestäviksikin. Maaruska oli tuolloin parhaimmillaan.
Taiteilin riekonmarjan värikylläisistä lehdistä mätäsmäisen asetelman neliölautaselle ajatellen, että olen tehnyt jotain ruska-ajan eteen, kun laitan ruokapöytäänkin samoja punaisenruskeita lehtiä kuin mitä tunturien rinteet ovat täynnään. Pettymyksen aiheutti se, että ne eivät kestäneet ollenkaan näytteilläoloa sisätiloissa. Muutaman tunnin sisällä ne jo kuihtuivat ikävän näköisiksi. Jaksoivat kuitenkin kuvaushetkellä kukoistaa.
Pieni metallinen, hopeanvärinen poro on suosikkikoristeeni Lapissa. Se on helppo tuikata lautasten ja mukien väliin pienelläkin pöydällä. Jos niitä olisi enemmän, voisi kullakin ruokailijalla olla oma poronsa.Toki kyseisiä poroja on saatavana oikein isokokoisiakin yksilöitä, joiden luoma tunnelma on sitten kokonaan toinen kuin pienten osalta. Mutta pieni on kaunista.
Sunnuntaiaamuisin olen Lapissa innostunut laittamaan keitetyn kananmunan tilalle aamiaispöytään pienen, uunissa paistetun annosmunakkaan. Kullekin aamiaispöydän ruokailijalle tehdään omansa näppäränoloisiin annospannuihin.
Kahteen annokseen tarvitaan kolme munaa sekä mausteet - suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta - sekoitetaan ja kaadetaan kahteen voideltuun annospannuun. Munakkaan makua voi rikastuttaa kuullotetulla sipulilla, kesäkurpitsalla sekä haluamillaan lisämausteilla, vaikka timjamilla, mutta kyseisilläkin mausteilla tulos on ihan hyvä. Pinnalle koristeeksi muutama luumutomaatinpuolikas. Paistetaan 175 asteen lämmössä viitisentoista minuuttia. Syödään teen kera kiireettömästi nautiskellen. Miksei kahvinkin!
Kauniin syyspäivän kävelyretki suuntautui pienen joen/puron rantaan, jossa keitettiin teet. Vesi saatiin kirkasvetisestä purosta ja pullat - edellispäivänä leivotut - repusta. Upouusi nuotiopannu kimmelsi uutuuttaan vielä kilpaa auringon kanssa, mutta sen nokisemmat ajat ovat edessä.
Pullantuoksu on ihana. Ainakin kerran matkan aikana on tapana paistaa ihan tavallista pullaa. Paistamisen voi ajoittaa niin, että jokunen iltateelle tuleva vieraskin voi nauttia kotoisesta tuoksusta ja tietysti lämpimästä pullasta. Maistuis´ varmaan Sullekin!
